Visio maksaa hintansa, mutta antaa vielä enemmän
Visio maksaa hintansa, mutta antaa vielä enemmän
Kovat tavoitteet vaatii elämältä paljon muutakin kuin kovaa treenaamista.
Tämän tietävät kaikki tavoitteelliset urheilijat, mutta monen omaksi iloksi treenaavan on joskus vaikea ymmärtää, kuinka suuri vaikutus kilpailullisella urheilulla on koko arkeen. Kyse ei ole vain siitä, mitä tapahtuu salilla tai kilpailupaikalla. Kyse on siitä, miten koko elämä rakennetaan tavoitteen ympärille.
Omalla kohdallani visio Suomen Vahvimman Miehen tittelistä määrittelee monia päivittäisiä valintoja. Treeneihin mennään silloin, kun treeniohjelma niin sanoo. Niistä ei jousteta. Työt tehdään kunnolla, mutta samalla monet muut menot, tapaamiset ja tapahtumat täytyy sovittaa harjoittelun ympärille.
Matkan varrella tulee paljon kutsuja juhliin, tapahtumiin ja illanviettoihin. Moni niistä olisi varmasti mukava kokea, mutta usein vastaus on silti ei.
Syitä on useita.
Ensinnäkin ruokarytmi kärsii helposti. Kun tavoitteena on maksimaalinen suorituskyky, ateriat eivät ole pelkkää syömistä vaan osa kokonaisvaltaista suunnitelmaa.
Toiseksi alkoholi. Omalla kohdallani se on yksi suurimmista suorituskyvyn vihollisista. Jo pienetkin määrät vaikuttavat palautumiseen, vireystilaan ja hermoston toimintaan. Siksi alkoholia mahtuu vuoteen erittäin vähän.
Kolmantena tulee uni. Myöhään valvominen näkyy nopeasti palautumisessa. Kun tavoite on korkealla, myös unen on oltava kunnossa.
Ja sitten on ruokavalio.
Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, kuinka haastavaa tavoitteellisen urheilijan syöminen voi joskus olla. Jokaisella aterialla pitäisi saada oikea määrä energiaa ja ravintoaineita oikeassa muodossa. Jos joutuu syömään ulkona, alkaa heti selvitystyö: mistä saa puhdasta naudanlihaa tai kanaa, riisiä tai perunaa ja reilusti kasviksia?
Kastikkeet, pataruoat, pikaruoka tai pizza eivät yleensä kuulu suunnitelmaan. Jokainen valinta vaikuttaa kokonaisuuteen.
Listaa pystyisi jatkaa loputtomiin.
Mutta onko se kaiken arvoista?
Tähän kysymykseen voi vastata aidosti vain ihminen, joka tavoittelee jotain urheilussa tosissaan. Kun tavoitteesta tulee tarpeeksi tärkeä, vastaus löytyy kuin itsestään.
Kyllä.
Se on sen arvoista.
Sitä tunnetta on niin vaikeaa selittää ihmiselle, joka ei itse elä samanlaista arkea. Kun jokainen päivä vie hieman lähemmäksi tavoitetta, pienetkin uhraukset tuntuvat lopulta merkityksellisiltä.
Tällä hetkellä oma aamupalani näyttää esimerkiksi tältä:
- 500 g rasvatonta rahkaa
- noin 150 g kaurahiutaleita kuivapainona keitettynä puuroksi
- reilusti marjoja
- hieman suolaa puuron sekaan
- 2-4 kananmunaa tilanteen mukaan
Jo pelkästään puuroannos on valtava. Käytännössä puhutaan lähes puolesta kattilallisesta. Rasvat jätän pääosin myöhemmille aterioille, jolloin ne tulevat esimerkiksi pähkinöistä ja oliiviöljystä.
Täytyy kuitenkin myöntää, että en ole koskaan ollut maailman paras syömään aamulla suuria määriä ruokaa. Siksi siirrän joskus osan kananmunista päivän myöhemmille aterioille. Silti aamupala sisältää jo yksinään melkoisen määrän energiaa ja ravintoa.
Kun tätä kokonaisuutta katsoo, huomaa nopeasti, että tavoitteellinen urheilu vaatii paljon.
Mutta rehellisesti sanottuna se antaa vielä enemmän.
Se opettaa kurinalaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja kykyä tehdä oikeita valintoja silloin, kun ne eivät ole helppoja. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ottaa askel eteenpäin.
Siksi jatketaan työntekoa.
Pidetään visio kirkkaana mielessä ja edetään päivä kerrallaan kohti seuraavaa tavoitetta.
-Tomithestrong

Visioi, rakenna suunnitelma, laita suunnitelma töihin, toista kunnes siitä tulee todellista.