MM-paikka panoksena Olavinlinnassa
MM-paikka panoksena Olavinlinnassa
Joskus eteen tulee kilpailuja, jotka on enenmmän kuin pelkkiä kilpailuja.
Sain hiljattain kutsun kilpailuun, joka järjestetään historiallisessa Olavinlinnassa 4.-5.9.2026. Kyseessä ei olekkaan mikä tahansa strongman-kisa, vaan Official Strongman Games MM-karsintakilpailu. Panoksena ovat paikat marraskuussa Yhdysvalloissa järjestettäviin Official Strongman Games -maailmanmestaruuskilpailuihin. SIIS MITÄ!!! KYLLÄ!!!
Jo pelkkä ajatus siitä, että saa kilpailla Olavinlinnan kaltaisessa ympäristössä, sytyttää valtavasti. Kun siihen yhdistetään MM-paikat, kansainvälinen kilpailu ja vielä livelähetys Ruutu-palvelussa, alkaa kokonaisuus tuntua todella erityiseltä.
Kun lajien painot julkaistiin, mun eka reaktio oli rehellisesti sanottuna innostus.
Painot on äärimmäisen raskaita.
Sellaisia, että joissain lajeissa minun täytyy tehdä kilpailupäivänä henkilökohtainen ennätys päästäkseni siihen suoritustasoon, jota tavoittelen. Mutta juuri siinä piilee tämän lajin hienous. Monta kertaa urani aikana parhaat ennätykset eivät ole syntyneet harjoitussalilla, vaan kilpailuareenalla silloin, kun sillä on ollut eniten merkitystä.
Kilpailupäivä on eri maailma kuin treenipäivä.
Yleisö, tunnelma, vastustajat, adrenaliini ja se tunne, että nyt tehdään jotain suurta. Ne ovat asioita, joita ei voi täysin simuloida harjoituksissa.
Ja jos jokin on ollut aina vahvuuteni, niin syttyminen tilanteesta.
Mitä suurempi tapahtuma, mitä kovempi panos ja mitä kovempi tunnelma, sitä enemmän saan yleensä itsestäni irti. Siksi uskon, että Olavinlinna voi olla juuri sellainen paikka, jossa nähdään minulta jotain erityistä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitään saisi ilmaiseksi.
Seuraavat viikot tarkoittavat kovaa työntekoa, viimeisteltyä harjoittelua, riittävää palautumista ja sitä, että jokainen yksityiskohta tehdään mahdollisimman hyvin. Tavoitteena ei ole keksiä pyörää uudestaan, vaan rakentaa kilpailupäiväksi vahvin ja terävin versio itsestäni.
MM-kisat ovat vielä kaukana ajatuksissa.
Tällä hetkellä fokus on ensimmäisessä lajissa. Sitten toisessa. Sitten kolmannessa.
Yksi suoritus kerrallaan.
Mutta sen voin sanoa jo nyt, että motivaatio ei TODELLAKAAN lopu kesken.
Olavinlinna. MM-karsinta. Kovat painot. Kovat miehet.
Juuri tällaisia haasteita varten tätä työtä tehdään.
Nyt on näytön paikka. CAMOON!!!
-Tomithestrong

Suuret tavoitteet vaativat rohkeutta asettua viivalle.